Viimeisin isompi työni on dokumenttielokuva “Hatching Eagles”, joka kertoo tarinan kaikkien aikojen nopeimmasta noususta nollatasolta olympiaurheilijaksi.

Elokuva on nähtävillä yli 66 maassa mm. Apple TV, Amazon Prime ja Google Play, sekä United Airlinesin lennoilla kaikilla mantereilla. Elokuvan maailmanlaajuiset myynti- ja levitysoikeudet hankki yksi johtavista dokumenttielokuvien jakelijoista Journeyman Pictures (UK).

Lisää elokuvasta Hatching Eagles.

Työskentelen uusien tarinoiden parissa ja viimeistelen esikoiskirjaani, joka sijoittuu arktisten vesien äärelle.

Asun ja työskentelen pääosin Kuopiosta käsin. Viihdyn myös napapiirin yläpuolella simppelin elämän äärellä, usein perhovapa ja kamera kädessä. Vapaa-aikaani rytmittävät juokseminen, pyöräily, kirjat ja perhe

Jukka Tallinen on suomalainen ohjaaja ja kirjoittaja, joka on tehnyt tarinankerrontaa muun muassa maahanmuuttajalasten, urheilun, teknologian ja ruokatuotannon parissa. Useiden vuosien ajan Jukka on myös toteuttanut tilaustöitä mm. asiakkaille kuten ASICS, Nokia ja Yhdistyneet kansakunnat. Rakkaus elokuvaamiseen ja kirjoittamiseen johdatti hänet elokuvan maailmaan, ja uteliaisuus kuvata todellista maailmaa vei hänet dokumenttien pariin.

- käännetty esittely sivustolta Journeyman Pictures

Showreel

Esimerkkejä tilaustöistä, joita olen ohjannut ja kuvannut

Talven 2025 ASICS tuotelanseeraukseen mainosfilmejä. Julkaisu lukuisissa mediakanavissa mm. verkossa, somessa ja myymälöissä kuten Intersport, Stadium, XXL kaikissa Pohjoismaissa.

ASICS

Ruokatuotannosta kertoa filmi YK:n käyttöön Keski-Aasiassa. Tarina kertoo ruoan matkan pellosta pöytään, keskittyen erityisesti ruokaturvallisuuteen.

Yhdistyneet Kansakunnat

14 filmin sarja elokuvallisia henkilötarinoita. Toteutus 2021-2025 välillä tilaustyönä Kuopion kaupungille. Esimerkki: Akin tarina.

Kuopion kaupunki

JONAS AND I - Savo's Song (feat. Marco Hietala) virallinen musavideo. Tehty osana Suomi 100 juhlavuotta. Katso YouTubessa.

Savo’s Song

Tuotantoja vuoristoisissa lokaatioissa mm. Italian Dolomiiteilla, Isle of Skyellä Skotlannissa ja Norjan Bergenissä. Brändifilmejä, tuotevideoita, some-videoita, ym. Esimerkki: Expedition Parka -The Long Walk

Hurtta

Filmejä uusien tuotteiden kansainväliseen lanseeraukseen, videoita myymälöihin, messuille, someen ym. Agency: Jam Jam Brand Agency.

Bella & Falcon Boats

Brändin lanseeraus tarinankerronnan keinoin. Lifestyle- ja sporttihenkistä videotuotantoa, somea ja mainoskamppiksia.

Voimakellari

Tarinankerrontaa yrityksen perustamisesta lähtien lukuisiin eri käyttötarpeisiin: asiakastarinat, mainoskampanjat, rekryt, työntekijätarinat, yritysesittelyt, hoitotoimenpiteet, ym. Julkaisukanavina mm. TV, elokuvateatterit, verkko, some, messut, screenit jäähalleissa ja tapahtumissa ja useat muut mediapinnat. Agency: Jam Jam Brand Agency.

Hammas Hohde

Tuotevideoita, some-sisältöjä, käyttöohjevideoita ym. Agency: Jam Jam Brand Agency.

Innokem

Valtakunnallisia TV-kampanjoita, brändifilmejä, dokumentaarista kerrontaa, designer henkilötarinoita, some, myymälät. ym.

Lumoava

Asiakkaina mm.

Yhteistyötä?

Teen yhteistyötä tarinankerronnan parissa brändien ja organisaatioiden kanssa Suomessa ja ulkomailla. Roolini vaihtelee konsultoinnista toteutukseen, kysy lisää.

Yhteydenotto